Tykkään vuorista. Rakastan myös merta. Vuorille kuitenkin tykkään myös kiivetä sen sijaan kun mereen en oikein mielelläni mene. Kaksi tarinaa vuorille kiipeämisestä Keniassa. Toinen päättyi ihan yhtä hyvin kun mun snorklaamisyritys Intian valtameressä.
Base camp Ngong Hills Itä-Afrikan suuren hautavajoaman vieressä Nairobin kainalossa. No oikeasti ei ihan noin oikeaa kiipeilyjuttua. Meidän bussin parkkipaikka siis...
Olipa upeaa!
Kengissä Afrikan hiekkaa.
Seuraava kohde.
Kiipeämisvälineiden kunto edellisenä päivänä ei luvannut hyvää. Näin käy kun laittaa valkoisen naisen Afrikkaan rannalle. Vaikkakin kinttuun oli sivakoitu ihan kiitettävästi suurta aurinkosuojakerrointa, jalat paloi. Tajusin ensimmäistä kertaa että iho todellakin on elin, jonka kunto vaikuttaa kaikkeen muuhunkin tekemiseen.
Retkiporukka alkumatkassa.
Ei mennyt kauaakaan kun retkiryhmä pieneni yhdellä. Hengästyin heti kävelyn alussa ja sydän hakkasi. En ollenkaan tajunnut miksi en pysy porukan mukana. Päätin jättää homman toiseen kertaan ja muut jatkoivat matkaa.
Tässä syy. Jalat eivät olleet hirmu nätit.
Kengätkin sai lomaa.
Etsin kivan kallion ja perustin leirin.
Afrikan taivaan bongailu ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto.
Yksin alastuleminen oli kyllä aika mielenkiintoista. Kolmesti mietin että mitä jos en löydä oikeaa polkua. Löysin kuitenkin. Harmitti vähän että vuori jäi multa valloittamatta, mutta ehkä kaikkia vuoria ei ole tarkoitettu valloitettavaksi.
Yhdet elämäni parhaimmista päivänokosista vietin auton konepellin päällä vuorta ja taivasta ja kaikkea ympärillä olevaa katsellen. Hatun alta, välillä vähän pää vinossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti